Naiset eivät antaneet sateen häiritä kaksipäiväisiä SM-lyöntipelikisoja viime perjantaina ja lauantaina. Vanajanlinnassa. Erinomaisesti sadetta kestänyt Linna Golf näytti parhaat puolensa, ja niin tekivät myös naiset.
Ajankohtaista
Sääolosuhteet ja kenttä eivät voisi juuri paremmat olla, mitkä olivat M65 SM-kisoissa Lohjalla. Kenttä oli viritetty sopivan vaikeaksi, mutta viritykset vaihtelivat sopivasti eri päivinä.
Finnish Senior Open pelattiin viime viikonloppuna Aura Golfissa. Viime vuosien voittajalle Gitta Kaupille ei löytynyt pysäyttäjää tälläkään kertaa, vaan Gitta pelasi neljän lyönnin voittoon.
Jälleen yksi unohtumaton Kesäpäivä golfin parissa Sastamalassa herätti Lakeside Golfin Järvenranta-kentän eloon.
Keskikesän odotettu M70 Tourin SM-kilpailu ja 3. osakilpailu järjestettiin Aulangolla 18–19.7.2023
Kauden kolmas kesäpäivä vietettiin Lounais-Suomessa Salo Golfissa 18.7. Sääennusteessa luvattu sade muuttui järjestäjien ja seniorien iloksi pilvipoudaksi, ajoittain jopa helteiseksi auringonpaisteeksi.
Kaakkois-Suomessa on pelattu kaksi Aluetourin osakilpailua. Ensimmäinen pelattiin 13.6. Mikkelin Golfissa ja toinen 3.7.2023 Viipuri Golfissa.
Seniorinaisten Ladies Match Day on 1-päiväinen, Ryder Cup -tyyppinen ottelu, joka pelattiin 14.7.2023 Nurmijärven Golfklubilla. Historiallisen ensimmäisen ottelun voitti Eagles -joukkue luvuin 5-3.
Pohjanmaan Aluetour 2 pelattiin 13.7.2023 Botnia Golfin isännöimänä kauniissa kesäsäässä.
Tiistaina 11.7 pelattiin N60/N70 Tourin 2. osakilpailu St. Laurence Golfin Pyhä Lauri kentällä, jonka hienokuntoiset griinit saivat paljon kiitosta. Aurinko helli pelaajia aamusta alkaen ja voitoista käytiin tiukka kisa.
M60 tourin SM-kisat ja samalla kolmas osakilpailu pidettiin 15.-16.7.23 Talma Golfin Master kentällä erinomaisessa säässä.
Keski-Suomessa on pelattu kaksi Aluetourin kisaa, ensimmäinen Tarina Golfissa 13.6. sekä toinen Muurame Golfissa 11.7.